Mitä tehdä mikäli myyjä ja kuluttaja eivät pääse sopimukseen ongelmatilanteessa?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Aina välillä optisellakin alalla tulee vastaan tilanteita, jolloin asiakas ja liike eivät kerta kaikkiaan pääse sopimukseen jossain ongelmatilanteessa. Luonnollisesti yhteisymmärryksessä aikaan saatu sopimus olisi aina paras vaihtoehto, mutta valitettavasti se ei aina onnistu.

Tämmöisissä kiistatilanteissa on mielestäni kaikkien etu, että kiistaan etsitään ratkaisu jollakin tavalla.

Suomessa on onneksi olemassa kunnallinen kuluttajaneuvonta, johon kuluttaja voi ottaa yhteyttä. Kuluttajaneuvoja toimii avustajana ja välittäjänä kaupan osapuolien välisissä ristiriitatilanteissa. Kuluttajaneuvoja antaa esimerkiksi tietoa kuluttajien ja yrittäjän oikeuksista ja velvollisuuksista.

Mikäli riidan sovittelu ei onnistu tällöinkään voi kuluttajaneuvoja auttaa valituksen tekemisessä kuluttajariitalautakuntaan.

Joskus tilanne voi mennä niin pitkälle, että edes ulkopuolisen avun välityksellä ei saada aikaan sopimusta. Tällöin kaupanpurku voi olla sekä myyjän että asiakkaan kannalta paras jäljellä olevista vaihtoehdoista.

Mielestäni optikkoliikkeen henkilökunnan pitäisi jossain tilanteissa tyytyä kaupanpurkuun, vaikka asiakkaan kokisi olevan väärässä. Jos asiaa ei saada sovittua ja tilanne pitkittyy, aiheuttaa tämä monesti sen, että asiakas levittää negatiivista tietoa liikkeestä. Tämä ei toki ole liikkeen edun mukaista.

Kirjoitus on julkaistu alun perin 4.10.2009 ja päivitetty 29.8.2013.

Tämä kirjoitus kuuluu Onko asiakas aina oikeassa -sarjaan.

Kaikki kirjoitukset aiheesta

Asiakkaan oikeudet silmälasien toimituksen viivästyessä

Milloin silmälaseissa on virhe ja mikä on liikkeen virhevastuu?

Mitä tehdä mikäli myyjä ja kuluttaja eivät pääse sopimukseen ongelmatilanteessa?

Mitä tehdä mikäli silmälasikauppa alkaa kaduttaa?

Piilolinssien ja silmälasien nettikauppojen toimitusehdot

Silmälasien maksaminen jo tilausvaiheessa?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa

Kysymykset, vastaukset ja kommentit

  1. Sinikka Niemelä says

    Mistä löydän sopivan pienet aikuiselle sopivat kehykset kun linssien vahvuus on n. -10,5. nykymuoti suosii isoja kehyksiä ja olen pulassa näitten linssien kanssa. Sopiva halkaisija olisi n. 44-47 mm ja nykyään kaikki ovat 48 mm ja suurempia.

  2. Hei Sinikka!
    Kehysmuoti on tosiaan nykypäivänä varsin isoa eikä suosi sinun voimakkuuksiasi. Valitettavasti en pysty sanomaan mitään tiettyä merkkiä tai liikettä mistä löytäisit itsellesi lasit.

    Sinun kannattaa kiertää eri optikkoliikkeissä ja varsinkin pienistä yksityisistä liikkeistä voit tehdä löytöjä.