Lasten silmälasien valinta

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

Lasien voimakkuus ja käyttötarve asettavat tiettyjä rajoituksia lasten silmälaseille. Esimerkiksi liian matalia laseja, joiden yli lapsi pystyy kurkkimaan, ei kannata valita varsinkaan silloin kun kyseessä on laiskan silmän tai karsastuksen hoito.

Muutenkin lasten laseissa lasien istuvuus ja oikea koko ovat tärkeä asia. Tässä valinnassa asiantunteva henkilökunta pystyy olemaan apuna.

Mielestäni on erittäin tärkeää, että lapsi saa olla lasien valinnassa mukana. Lasit ovat kuitenkin tulossa lapselle ja niiden on oltava semmoiset, että lapsi tykkää niistä. Mikäli lasit eivät miellytä, jäävät ne helposti käyttämättä. Tietenkään kaikkiin lasten oikkuihin ei vanhempien kuitenkaan tarvitse lähteä mukaan.

Valitettavan usein me aikuiset haluamme valita lapselle tylsät mustat tai ruskeat lasit sillä perusteella, että lapsi ei kyllästyisi laseihinsa. Yleensä kuitenkin lapset rakastavat värejä. Tämän takia järkevää olisikin antaa heidän nauttia väreistä ja valita hyvinkin värikkäät kehykset lapsen niin toivoessa.

Kovapinta on hyvä valinta linsseihin

Itse suosittelen aina lasten laseihin kovapinta-käsittelyä, koska pinnoittamaton muovi naarmuuntuu todella helposti. Tietenkin pinnoitettuunkin muoviin saa naarmun, mutta ei kuitenkaan läheskään yhtä helposti.

Ihan pienille lapsille en suosittele heijastamatonta pintaa, koska likatahrat näkyvät siinä enemmän.

Koululaisten ja nuorten laseihin pinnoite kuitenkin jo sopii ja tuo laseille viimeistellyn leiman.

Ohennettu linssi kannattaa harkita tapauskohtaisesti

Myös linssien ohennus mietityttää laseja hankittaessa. Mielestäni ohennusta kannattaa miettiä silloin kun voimakkuutta on yhtään enemmän. Lasit kuitenkin painavat ja valuvat myös lapsen nenällä.

Tietenkin asiakkaita mietityttää kannattaako mahdollisesti vain vuoden kestäviin laseihin laittaa hintaa nostavia pinnoitteita ja ohennuksia. Tähän on hankala vastata muiden puolesta, joten jokaisen perheen on mietittävä kuinka paljon laseista on valmis maksamaan.

Tosiasia on kuitenkin, että lapsi käyttää mieluiten kauniita, ohuita ja keveitä laseja. Ammattitaitoinen optikko pystyy kertomaan hyvinkin tarkkaan minkälainen paino- ja paksuusero ohennetun ja ohentamattoman linssin välillä on.

Kirjoitus on julkaistu 13.12.2009 ja päivitetty 10.6.2014.

Tämä kirjoitus kuuluu osana Lapsi optikon asiakkaana -sarjaan.

Kaikki kirjoitukset aiheesta.

0-7-vuotiaiden lasten näkeminen, näöntarkastus ja silmälasit

8-12-vuotiaiden lasten näkeminen, näöntarkastus ja silmälasit

Nuoret, murrosikä ja näkeminen

Lasten silmälasien valinta

Mitä tehdä jos lapsi ei halua käyttää silmälaseja?

Piilolinssit, aurinko- ja silmälasit kaikki saman katon alta

Nopea toimitus: 95% tilauksista lähetetään 24 tunnin sisällä.

LensWay.fi

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa
Piilolinssioptikko Google+:ssa