Voiko kuivumaan päässeitä piilolinssejä käyttää?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Nimimerkki Zena kysyi 26.4.2015

Hei!

Ostin joskus puoli vuotta sitten värilliset piilolinssit.

Pari päivää sitten huomasin että piilolinssieni kotelo oli jäänyt hieman auki ja neste oli valunut pois. Laitoin linssit uudestaan piilolinssinesteeseen ja annoin olla siellä yön yli.

Kun tarkastin linssin uudestaan ne näyttivät ja tuntuivat kädessä samalta kuin ennenkin, joten voiko niitä vielä käyttää vai voivatko ne aiheuttaa vakavia vaurioita silmälle?

Piilolinssioptikon vastaus

Hei Zena!

Ymmärsinkö oikein, että kotelosta oli valunut kaikki neste ja linssit olivat ihan “rutikuivat”, kovat muovin kappaleet? Jos näin on, en suosittelisi linssejä enää käytettävän. Näin siitä huolimatta, vaikka ne tuntuisivatkin uudestaan nesteessä pitämisen jälkeen kostuneilta ja muutenkin entisenlaiselta käytössä.

Ihan varmasti en osaa kuitenkaan sanoa mitä linsseissä on voinut tapahtua niiden kuivuessa. Kuivuessaan piilolinssit ainakin kutistuvat voimakkaasti ja menevät kasaan. Tämän takia pelkään, että linssien rakenteessa voi tapahtua jotain muutoksia niiden kuivuessa ja uudelleen kostuessa.

Tämän kuivumisen ja kutistumisen huomaa esimerkiksi kertakäyttölinssien kanssa, jos linssit ovat unohtuneet silmästä poisoton jälkeen näkyvälle paikalle.

Yhteenvetona sanoisin siis, että en suosittelisi käyttämään piilolinssejä enää, vaikka en osakaan sanoa varmasti mitä linsseille voi tapahtua niiden kuivuessa.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani

Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa