Nimimerkki 1. monitehot kysyi 4.8.2015
Otin käyttöön moniteholinssit.
Näen lähelle hyvin vasemmalla silmällä kun suljen oikean silmän mutta kun suljen vasemman silmän niin näen huonosti oikealla lähelle.
Onko laseissa vikaa?
Piilolinssioptikon vastaus
Hei!
Valitettavasti minun on mahdoton antaa mitään varmaa vastausta näin netin kautta.
Periaatteessa sinun pitäisi kuitenkin nähdä molemmilla silmillä lähelle suunnilleen samalla tavalla, jos molemmat silmäsi ovat terveet ja niissä on suunnilleen samanlainen näöntarkkuus.
Voin kokeilla vastata kysymykseesi vähän tarkemmin, jos kommentoit tähän kirjoituksen yhteyteen silmälasireseptissä olevat arvot. Kerrotko samalla kuinka kauan olet totutellut uusiin moniteholaseihisi.
Kysyn silmälasireseptiesi arvoja, koska mikäli silmien välillä on suuri voimakkuusero, voi moniteholinssin läpi katsoessa oikean ja vasemman silmän kuva olla esimerkiksi erimuotoinen.
Mikäli voimakkuuksissa ei ole mitään ihmeellistä ja näkeminen toisella silmällä on häiritsevän huono, kannattaa sinun olla yhteyksissä liikkeeseen, josta hankit lasit. Siellä pystytään varmistamaan esimerkiksi lasien mitoituksen oikeellisuus, sekä se että voimakkuus laseissa vastaa silmälasireseptiäsi.
Mikäli nämä ovat kunnossa, voisi olla paikallaan tarkastaa myös näkösi uudelleen. Näin varmistetaan, että reseptiin ei ole päässyt virhettä.
Aiheeseen liittyviä kirjoituksia blogissani
- Moniteholasit
- Moniteholaseihin tottuminen
- Miksi moniteholaseissa ei ole aina voimakkuutta lukupuolella?
Kysyttävää optikolta? Tässä osiossa vastaan lukijoiden lähettämiin näkemiseen liittyviin kysymyksiin. Jätä oma kysymyksesi tai katso kaikki kysymykset ja vastaukset Optikolta kysyttyä -osiosta.