Optikoksi voi opiskella Helsingissä Metropolia ammattikorkeakoulussa sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulussa Oulussa.

Optikon työssä toimiminen vaatii optometristin/optikon tutkinnon suorittamista ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen myöntämää laillistusta. Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä ja kesto noin 3,5 vuotta.

Peruskoulutuksen jälkeen

Peruskoulutuksen jälkeen optikko voi lisäkoulutuksella erikoistua piilolasien sovittamiseen, heikkonäköisten apuvälineiden sovittamiseen sekä työnäkemiseen. Vasta valmistunut optikko ei voi lain mukaan määrätä piilolinssejä, vaan tämä vaatii erikseen käytävän lisäkoulutuksen.

Esimerkiksi Metropolia ammattikorkeakoulun järjestämän koulutuksen laajuus on kuusi opintopistettä ja koulutus maksaa 1590 euroa. Koulutukseen osallistujalla on oltava vähintään vuoden työkokemus laillistettuna optikkona toimimisesta.

Osa työnantajista maksaa koulutuksen. Joissain tapauksissa optikon ja työnantajan välillä on tehty sopimus, joka velvoittaa optikon työskentelemään kyseisessä yrityksessä tietyn aikaa koulutuksen päättymisen jälkeen. Lisäkoulutuksia järjestetään myös Oulussa.

Velvollisuus ylläpitää ammattitaitoaan

Jokaisella optikolla on velvollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan jatkuvalla ammatillisella täydennyskoulutuksella (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 18 §). Optikoiden pitää kerätä tietty määrä täydennyskoulutuspisteitä viiden vuoden jaksoissa, mikä tapahtuu pääasiassa osallistumalla erilaisiin koulutuksiin.

Optikko vai optometristi?

Samalla kun optikon koulutus muuttui opistoasteen tutkinnosta ammattikorkeakoulututkintoon muuttui myös tutkintonimike optikosta kansainvälisesti yhtenäisemmäksi optometristiksi. Optikko ja optometristi tekevät siis aivan samaa työtä. Optikko on valmistunut vanhasta opistoasteen koulutuksesta ja optometristi ammattikorkeakoulusta.

Mitä optikon työssä vaaditaan?

Optikon työssä vaaditaan hyviä vuorovaikutustaitoja, pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisukykyä sekä kykyä toimia itsenäisesti.

Lisäksi vaaditaan matemaattista ajattelukykyä, mikä auttaa hallitsemaan optiikan lainalaisuudet. Vaikka silmälasien valmistaminen ja huoltaminen tapahtuu nykypäivänä pitkälti isoissa keskuspajoissa tarvitaan työssä silti käden ja silmän yhteistyötä, huolellisuutta ja tarkkuutta.

Tutkimustilanteessa vaaditaan teknistä osaamista optisten laitteiden käytössä, kärsivällisyyttä, luotettavuutta ja kykyä kuunnella asiakasta.

Menestyminen ammatissa edellyttää jatkuvaa opiskelua ja uuden oppimista, koska uusia tuotteita tulee koko ajan markkinoille. Tietenkin kaupanalalla toimiessa on hallittava myös liiketalouden lainalaisuudet.

Oma koulutukseni

Itse olen valmistunut optikoksi 90-luvun alussa. Olen ollut aina hyvä matemaattista päättelyä vaativissa tehtävissä ja tekniikka ei ole minulle vieras asia. Pidän ihmisten kanssa työskentelystä ja kiireen keskelläkin säilytän kärsivällisyyteni.

Valmistumisen jälkeen olen suorittanut piilolinssikurssin sekä työnäkökurssin eli minulla on oikeus sovittaa piilolaseja sekä toimia asiantuntijana työnäkemiseen liittyvissäa asioissa työterveyshuollossa.

Luonnollisesti olen osallistunut valmistumisen jälkeen myös erilaisiin täydennyskoulutuksiin.

Optikon työn palkkauksesta olen kirjoittanut oman kirjoituksen.

Kysy optisen alan ammattilaiselta - vastaan jokaiseen kysymykseen

Tähän mennessä olen vastannut noin 500 kysymykseen ja kysymyksistä ja vastauksista on ollut varmasti iloa muillekin kuin kysyjille.

Kysy siis rohkeasti oma kysymyksesi!

Löydät blogini myös Facebookista ja Twitteristä

Follow optikko on Twitter

12 kommenttia

  1. Pia says:

    Hei,

    Haluaisin aluksi kiittää monipuolisesta ja mielenkiintoisesta blogista! Itselläni on juuri menossa viimeinen vuosi lukiossa ja olen hetken miettinyt tätä alaa ja etenkin Metropoliaa. Oliko opiskelu enemmän käytännönläheistä vai oliko myös teoriaa paljon? Entä oliko opetusmateriaali suomeksi vai englanniksi? Eli haittaako jos ei omaa mitenkään hyvää kielipäätä :-D

    Kiitos vastauksesta :)

  2. Hei Pia!
    Mukava jos blogistani on ollut hyötyä.

    Valmistumisestani on jo niin paljon aikaa, että en tunne nykyistä koulutusta kovinkaan hyvin.

    Opiskelijoilta ja vastavalmistuneilta kuulemieni kommenttien perusteella koulutus on muuttunut selvästi teoriapitoisemmaksi kuin mitä se oli minun aikana.

    Minun opiskeluaikoina esimerkiksi silmälasien valmistamista, eli pajaopintoja, oli huomattavasti nykyistä enemmän.

    Optisen alan kirjallisuutta on suomeksi valitettavan vähän tarjolla, eli jonkinlainen kielitaito on varmasti tarpeen opinnoissa.

    Ajantasaisinta tietoa optometristin koulutuksesta saat suoraan Metropoliasta esimerkiksi koulutusohjelmavastaava Saija Flinkkilältä.
    Hänen yhteystiedot löytyvät täältä.
    http://www.metropolia.fi/koulu.....ptometria/

    Toki olisi mukavaa, jos joku vastavalmistunut tai optikoksi opiskeleva kommentoisi omia kokemuksiaan tähän.

  3. Anonymous says:

    Paljon sun lukion keskiarvo oli kun lähdit hakemaan optikoksi? Ja mitä aineita kirjotit ja mitkä sait niistä?

  4. A. says:

    Vastaanpa optometristiopiskelijana Anonymouksen kysymykseen. Oma lukion päättötodistuksen keskiarvoni oli 9,5 tienoilla. Kirjoitin Pitkän matikan (M), pitkän englannin (E), historian (E), äidinkielen (E) ja ruotsin (E). Opiskelen Oulussa, ja ainakaan siellä ei ole eroa hakijan saamassa pistemäärässä pitkän ja lyhyen matikan välillä. Opinnoissa matikasta ja fysiikasta on hyötyä.

  5. Kiitoksia edellisestä vastauksesta! Minun opiskeluajoistani on jo niin kauan, että arvosanoillani ei ole mitään merkitystä:)

  6. Janina says:

    Heippa!
    Olen itse hakemassa opiskelemaan optometriaa ja tiedustelisin millaista matemaattista osaamista valintakoe edellyttää? Mitkä matematiikan osa-alueet minun tulisi kerrata? Kuvittelin että pääsykokeet ovat vasta joulukuussa, olen kirjoittanut lyhyen matikan hyvin arvosanoin kuusi vuotta sitten, eli matikasta ei muistissa varmaankaan yhtään mitään. Nyt treenaan geometriaa ja kahdessa puolessa viikossa pitäisi saada palautettua muutkin osiot. Ei olisi siis aikaa lukea “turhia” osioita, joten olen erittäin kiitollinen jos viitsitte kertoa mihin matikan osa-alueisiin koe painottuu?

  7. Hei Janina!
    Valitettavasti en tunne nykyistä valintakoetta oikein millään tavalla, enkä osaa antaa minkäänlaista vinkkiä siitä mihin keskittyä.

    Omasta valintakokeestani on jo kauan eikä silloin ollut mitään erillisiä matemaattisia kysymyksiä.

    Oletko kysynyt koulusta tarkemmin heidän valintakokeen sisällöstä ja painotuksista?

  8. Janina says:

    Kiitos vastauksesta. Laitoin koululle sähköpostia asian suhteen, toivottavasti heiltä saisi vähän osviittaa matikan osiosta :)

  9. a says:

    paljonko palkka ois jos pääsis optikoks? onko se vaikeeta jos hakeutuu ammattilukioon lähihoitsuks ja sit sieltä optikoks????

  10. Hei a!
    Optikoiden aloituspalkka on ollut 1.12.2010 alkaen 2340 euroa. Luonnollisesti palkka kasvaa vuosien saatossa työkokemuksen ja ammattiosaamisen kehittyessä.

    Olen kirjoittanut aiemmin muutamia kirjoituksia optikoiden palkkauksesta.
    Optikon työn palkkauksesta
    Uutta tietoa optikoiden palkkauksesta

    Käsitykseni mukaan optikoksi tai oikeammin optometristiksi ei ole ihan helppo päästä opiskelemaan. Esimerkiksi Metropolian 25 aloituspaikkaa hakee käsittääkseni ensisijaisena hakijana noin 200 hakijaa ja yhteensä hakijoita on noin 600. Näin alalla päästäkseen koulumenestyksen pitää olla hyvä ja lisäksi pääsykokeissa on onnistuttava.

    Missään nimessä opiskelemaan pääseminen ei ole kuitenkaan mahdotonta kunhan vain motivaatiota riittää.

    Tarkempia tietoja opiskelemaan pääsemisestä löydät Metropolian ja Oulun ammattikorkean sivuilta.

    Omassa tuttavapiirissä osa on päässyt ensimmäisellä kerralla opiskelemaan, mutta moni on myös hakenut useamman kerran ennen opiskelupaikan saamista.

    Olethan muuten huomannut myös kirjoitukseni optikon työstä?

  11. Hanna says:

    Hei,

    Minkälaista matematiikkaa tarvitaan optikon työssä? Sillä olen tällä hetkellä lukion toisella ja en ole mikään matemaatikko:D. Yläasteen viimeisella luokalla yhdeksännellä minun matematiikan numeroni oli 8. Ja jos nyt numeroina sanottaisiin niin se on pysynyt lukiossakin. Joten onko minulla mitään mahiksia päästä optikoksi?
    Otin jotain kursseja terveydenhuollasta onko näistä hyötyä optikon työssä?

  12. Hei Hanna!
    Optikon normaalissa työssä ei mielestäni tarvitse olla mikään matikkanero.

    Opiskeluaikana matematiikan ja fysiikan hyvästä osaamisesta on kuitenkin valtavasti apua esimerkiksi optiikan kursseilla.

    En tunne tarkemmin nykyisen optikkokoulutuksen valintakriteerejä. On kuitenkin hankala uskoa, että nykyinen matematiikan numerosi olisi este opiskelemaan pääsemiselle. Matematiikan numero on kuitenkin vain yksi valintaan vaikuttavista tekijöistä.

    Parhaiten hakukriteereistä osataan kertoa varmasti suoraan oppilaitoksissa.
    Lisätietoa ja yhteystiedot löydät oppilaitosten sivuilta.

    Metropolia
    Oamk

    Valitettavasti en osaa kommentoida tarkemmin lukiosi terveydenhuoltokurssien hyödyllisyydestä. Omista opiskeluajoistani on jo niin kauan:)

    Ja jos joku parhaillaan optikoksi opiskeleva lukee tämän, niin olisi mukavaa kuulla teidän näkemys tähän Hannan kysymykseen.

Lähetä kommentti tai kysymys

Käytettävissä olevat tagit: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>