Heikentääkö silmälasien käyttö tai käytön aloittaminen näköä?

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Optikon työssä tapaa säännöllisesti asiakkaita, jotka kertovat heidän näkönsä heikentyneen silmälasien hankkimisen jälkeen niin paljon, että enää ei pärjää ilman silmälaseja. Lisäksi vastaan tulee myös asiakkaita, jotka yrittävät pärjätä ilman laseja, koska he pelkäävät näön heikentyvän enemmän lasien hankkimisen takia.

Silmälasien käyttäminen tai käyttämisen aloittaminen ei kuitenkaan heikennä näkemistä tai näkökykyä millään tavalla.

Silmälasin avulla autetaan henkilöä näkemään niin kuin taittovirheetön eli niin sanottu emmetrooppi silmä näkee. Kaukokorjauksella saadaan aikaan se, että silmä on lepotilassa katsoessaan kauas ja kuva näkyy tarkasti.

Lähelle katsoessa silmä tekee normaalia tarkennustyötä, jotta kuva näkyy tarkasti. Silloin kun silmä ei pysty tätä tarkennustyötä tekemään esimerkiksi aikuisnäön johdosta, tarvitaan myös lähelle katsomiseen apua esimerkiksi moniteholaseista tai lukulaseista.

Miksi silmälasien käytön aloittaminen voi saada aikaan tunteen näön heikkenemisestä?

Mielestäni selitys sille miksi osa asiakkaista kokee näkönsä heikenneen silmälasien käytön aloittamisen jälkeen, on aika looginen.

Kun asiakas on käyttänyt jonkun aikaa silmälaseja, on hän tottunut tarkempaan näkemiseen ja kaikin tavoin parempaan näkemisen laatuun. Tämän jälkeen paluu vanhaan, huonompaan tai sumeampaan näkemiseen ei tunnu enää hyvältä kun asiakkaalla on tieto paremmasta näkemisestä silmälasien myötä. Tämän takia ilman laseja oleminen tuntuu hankalalta.

Tällöin asiakas voi tavallaan perustellusti ajatella, että ennen silmälasien hankkimista hän pärjäsi ilman laseja, mutta enää se ei onnistu.

Kyseessä on tavallaan vähän sama asia kuin vaikka ihmisellä, joka kävisi ensin lenkillä aina ilman kenkiä metsäpolulla. Tämä voisi tuntua mukavalta ja normaalilta. Kun lenkkeilijä aloittaisi kenkien käytön, ei lenkkeily enää kiinnostaisi jonkun ajan päästä ilman kenkiä. Tällöin jalat olisivat tottuneet mukavampaan menoon.

Loppuun on vielä syytä muistuttaa myös siitä, että silmälasien käyttäminen ei myöskään pysäytä näössä tapahtuvia muutoksia. Näkö voi siis oikeastikin heikentyä esimerkiksi puolen vuoden sisällä silmälasien hankkimisesta. Tämä muutos olisi kuitenkin tapahtunut ja edennyt ihan samalla tavalla olisivatpa lasit olleet käytössä tai ei.

Ensimmäisten silmälasien hankkimista ei siis kannata siirtää sen johdosta, että pelkäisi lasien heikentävän näkemistä tai nopeuttavan näkemisessä tapahtuvaa muutosta.

Tilaa piilolinssit tai aurinkolasit Lensonilta

Nopea toimitus - Aina edulliset hinnat - Ilmainen palautus

Tilaa nyt Lensonilta

Muut kirjoitukset samasta aiheesta

Kysy optisen alan ammattilaisilta

Blogissa kerrotaan näkemiseen liittyvistä asioista ja vastataan lukijoiden kysymyksiin. Tähän mennessä olemme vastanneet noin 1 000 kysymykseen. Kysymyksesi voit lähettää täältä tai kommentoida aiheeseen liittyvää kirjoitusta.


Lähetä kysymys optikolle täältä
Piilolinssioptikko Facebookissa